lauantai 9. kesäkuuta 2012

Tyttöjen päivät kiireisen viikon päätteeksi

Ellimaikilla on tällä viikolla ollut Tanssikoulun kevätnäytökset, joita tänä vuonna oli neljänä päivänä. Tämän viikon päivät maanantaista torstaihin menivät meidän perheellä 'Liisa Ihmemaassa' näytösten parissa; Ellimaikki haisuhiirenä ja punavuokkosena, mä ja Kooma-mummi kahvilan täteinä, Super-vaari järjestysmiehenä, Makkarainen katsojana ja Pikku Siisseli maskottina. Pitkiä päiviä, joten jäi vähän blogipäivityksetkin vähiin väsymyksen  ja kiireen takia. Mutta hienot oli näytöksetkin ja nyt alkoi sitten Ellimaikilla kesäloma tanssikoulustakin.

Ahkeran viikon päätteeksi käytiin tyttöjen humputtelupäivillä eilen ja tänään. Ellimaikki on luvannut maalata meille olohuoneen seinälle ison taulun, joten käytiin kaupungilla etsimässä tarpeeksi isoa kangasta pohjaksi. 1*1,5m kangas löydettiinkin ja ostettiin mamman omalle haisuhiirelle vielä hieno lajitelma akvarellimaalejakin siveltimineen. Nyt alkaa meidän seinät täyttyä taiteesta, kun tuo aloitteleva Da Vinci pääsee vauhtiin. Kesän ensimmäiset kirsikatkin ostettiin ja kyllä ne vaan olivat hyviä ♥ Tänäänkin vielä laiskoteltiin, eikä viitsitty edes ruokaa itse tehdä vaan suunnattiin keskustaan Memphisiin lounaalle odottelemaan Makkaraista töistä kotiin. Makkarainen on reippaana poikana taas viikonlopun poikkeuksellisesti töissä ja koska sääkin oli ihanan aurinkoinen,päätettiin ilahduttaa Makkaraista viemällä se Vespa-ajelulle. Tänä kesänä ei paljon olla Vespalla ajeltukaan, kun ei tuolle pienimmälle motoristille ole tarpeeksi pientä kypärää ;) Nyt jätettiinkin Siisseli siksi aikaa Super-vaarille ja Kooma-mummille ja hurautettiin Väinölänniemen jätskikioskille kesän ensimmäisille oikeille jätskeille. Aurinko oli hävinnyt aikoja sitten, eikä säätä voinut millään kovin kesäiseksi enää sanoa, mutta jäätelö maistui silti kesäisen herkulliselle!

Legginsit: Next, Paita: Aya Naya






4 kommenttia:

  1. Kyllä jätski maistui ja Vespalla tehty reissu oli kans tosi kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vespan kanssa ostettu jätski on tuplasti parempaa :)

      Poista
  2. hienot on vespat :) ja voi Siisseliä, tuota sydämen sulattaja sulokaista! innolla odotan näkeväni Ellimaikin taiteiluja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellimaikki taitaa olla vähän kummiinsa tullut, pikku taiteilija ♥

      Poista