perjantai 6. heinäkuuta 2012

Kalliolinna

Jos satutte visiteeraamaan Savonlinnassa kesäaikaan, niin paikka jossa ehdottomasti kannattaa käydä herkuttelemassa on Kalliolinnan lettukahvila. Kalliolinna on valtavan kaunis, vanha huvila Sulosaaressa, aivan Savonlinnan keskustan kupeessa. Kesällä 15.6.-12.8.2012 välisenä aikana siellä toimii lettukahvila ja taidegalleria, jossa esillä on Maija Koposen ja Jussi Tukiaisen taidetta. Kahvila on avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 9-19. Koirankin kanssa kahvittelu onnistuu kahvilan ensimmäisellä terassilla ♥



Me käytiin Siisselin, Ellimaikin, Sipukan, Sampukan ja Jenni-kummin kanssa letuttelemassa heti kahvilan avajaisia seuraavana päivänä. Sää ei ollut ehkä kaikkein kaunein, mutta kävelyreitti Sulosaareen sitäkin kauniimpi. Kävellessä muisteltiin Jenni-kummin kanssa, kuinka lapsena koulun liikuntatunnilla käytiin hiihtämässä ja suunnistamassa Sulosaaren maisemissa. Kumpikaan ei muistin mukaan pitänyt kummastakaan lajista liiemmälti ;) Perillä Kalliolinnassa valittiin kukin mieleiset letut kahveineen ja mehuineen. Letun sisään oli valittavissa niin suolaisia kuin makeitakin täytteitä. Minä herkuttelin kookosletulla ja Ellimaikki perinteisemmin letulla mansikkahillon kera. Letuille oli tullut myös Kulkuri Viuhonmäestä omistajansa kanssa ♥





Kookoslettu, NAM ♥

Viuhonmäen Kulkuri ♥


1 kommentti:

  1. kalliolinna on kyllä tosi kodikas ja suloinen paikka ja tarjolla oli myös gluteiiniton lettu,nam!

    VastaaPoista