lauantai 28. heinäkuuta 2012

Minustako valokuvaaja?

Valokuvaus, tuo pirullisen vaikea laji! Sain Makkaraiselta kauan haaveilemani ja samalla ensimmäisen järkkärini syntymäpäivälahjaksi jo kohta pari vuotta sitten. Ajatuksena oli opetella kameran käyttö ja osallistua jonkinmoiselle valokuvauskurssille. Edelleenkään en ole tälle kyseiselle kurssille päässyt ja kuvatkin ovat sen näköisiä, Räps sieltä ja Räps täältä. Osallistumattomuuteni ei tällä kertaa ole ollut kiinni edes viitseliäisyydestäni vaan kyseiset kurssit ovat täyteen varattuja jo ennen ilmoittautumisajan alkua. PRKL! Tänä syksynä olin päättänyt onnistua ilmoittaumaan tuolle 'pirun' kurssille keinolla millä hyvänsä. Ja kun ystävällinen voileipäkakkukurssin tätiope paljasti Kansalaisopiston kurssi-ilmoittautumisen alkavan tänä vuonna verkossa poikkeuksellisesti ennakkoon jo kesällä, niin minä tyttö se innokkaana varailin kaikenmoisia kursseja itselleni syksyn iloksi mukaanlukien tuon kauan odotetun 'Valokuvauksen ja kuvankäsittelyn perusteet'. Trippelhurra!
Photo by Nikon



Tuon varailuinnon seurauksena joutuu Makkarainenkin taipumaan syksyn aikana sihisevään kissaan, kouristelevaan koiraan ja ties mihin solmuun, kun varasin meille molemmille paikat Joogaan. Sieluni silmin näen jo kankean pyöräilijänvartalon taipuvan Aurinkotervehdykseen :)

Photo By: martinlouis

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti